Do you want to view this website in your own language?
Sulje

Suunnittelu

MPC® Industriesilla on noin 40 vuoden kokemus kiristys- ja kiinnityssektorilta. Toisinaan eteen tulee edelleen uusia haasteita, ja asiakkaat tukeutuvat ongelmatilanteissa asiantuntemukseemme. Olemme toimittaneet useille asiakkaille räätälöityjä ratkaisuja, joiden erikoissuunnittelu vastasi asiakkaan yksilölliseen ongelmaan. Otamme mielellämme vastaan tällaisia haasteita, sillä niiden avulla pysymme innovatiivisina ja hiomme huippuosaamistamme päivittäin. Ratkaisemmeko seuraavaksi teidän yrityksen haasteen?

Molds clamps

Tutkimus ja kehitys

MPC® Industriesissa tutkimus ja kehitys ovat jatkuva prosessi. Uusien materiaalien ja kestävän kehityksen mukaisten vaihtoehtojen etsiminen on vain yksi tärkeimmistä tavoitteistamme. Insinöörejämme pitävät kiireisinä myös eri toimialojen lukuisat uudet käyttötarkoitukset ja/tai uudenlaiset korroosionestotarpeet. MPC® Industries pyrkii myös jatkuvasti lyhentämään kokoonpanoaikoja niin itselleen kuin asiakkailleen.

3D-mallinnus

Jokainen suunnittelemamme kiristinmalli 3D-mallinnetaan. Se antaa asiakkaalle loistavan mahdollisuuden tarkastella tuotetta jo ennen sen valmistusta.

Kaikki koot

Tarjoamme kiristys- ja kiinnitysratkaisuja lähes missä tahansa koossa, pienenpienistä todella suuriin halkaisijoihin. Tarvitsetteko halkaisijan tai pantaleveyden, jota ei löydy MPC:n Fundamentals- tai erikoistuotteiden valikoimasta? Ottakaa meihin yhteys, niin keskustelemme mielellämme eri vaihtoehdoista.

Yhteystiedot

Choose your language